Pureudun hetkeksi tärkeään ja varsin haastavaan aiheeseen. Keskiössä on yhteisöllinen hyvinvointimme, asenteemme ja näkemyksemme. Tavoitteeni on herätellä keskustelua, ei tehdä tieteellistä analyysiä. Meillä jokaisella on oma henkilökohtainen tulkinta hyvinvoinnista.
Hyvinvointi viittaa usein vaurauteen ja hyvään terveydentilaan. Hyvinvoinnille on erilaisia määritelmiä ja mittareita, mutta lopulta se on meille jokaiselle subjektiivinen käsite. Hyvinvointimme koostuu useista tekijöistä, sekä mitattavista asioista että yksilökohtaisista arvostuksista ja tuntemuksista. Terveys, elinolot ja toimeentulo ovat mitattavia, kun taas sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen ja onnellisuus ovat yksilöllisiä osatekijöitä ja ne yleensä tukevat toinen toistaan.
Yhteisöllisyys on vaikeammin määriteltävä kokonaisuus. Perinteisten yhteisöjen murtuminen liittyy teknistymiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Me yksilöinä irtaudumme totunnaisista ajan, paikan ja perinteiden rajaamista kehyksistä. Ajatellaan vaikka talkootoiminnan ja aktiivisuuden muuttumista muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Kaupungistumisen myötä maaseudun yhdessäolo-organisaatiot ovat muuttuneet asiaorganisaatioiksi, kuten virastot, laitokset ja yritykset; persoonattomuus lisääntyy.
Elinvoimaisuusuuden osalta viittaan kaupunginjohtaja/väitöskirjatutkija Kari Karjalaisen artikkeliin ’Elinvoimainen koulutus on Suomi-konsernin tarjoama korvaamaton etu ja aluepoliittinen elinvoimatekijä’. Hänen suostumuksellaan olen poiminut artikkelista muutamia mielestäni tähän kirjoitukseen soveltuvia ajatuksia.
Elinvoimaisuutta voidaan arvioida useilla eri mittareilla – Kari on päätynyt arvioimaan sitä elinvoimatekijöiden rakenteilla. Hänen tavoitteenaan on luoda kuntien elinvoimaan vaikuttava johtamismalli. Osaamista tukeva koulutus on yksi keskeinen elinvoimaisuuteen vaikuttava tekijä. Tulevaisuuden koulutuksen tulisi olla elinvoimakoulutusta, mihin kuuluu digitaalisuus ja koko maailman kattava oppimisverkko. Nuorille tämä on luontaista, me 60-luvulla ja aiemmin syntyneet joudumme pinnistelemään asian suhteen enemmän.
Elinvoimaisuuden jaottelu yksilön elämän eri vaiheisiin selkeyttää yhteiskunnan perustehtäviä. Karin mallin mukaan kannattaisi lähteä parantamaan elinvoimaisuutta tästä näkökulmasta. Ensimmäinen jakso on lapsuuden ympäristö, toinen koulu- ja oppimisympäristö, kolmas aikuisuuden elinvoimaympäristö ja neljäs seniorivaiheen ympäristö. Näiden osa-alueiden tutkiminen ja koulutuksen merkityksen arviointi yleisesti ovat tulevaisuuden keskeisimpiä muutostekijöitä, jotka selkeyttävät yhteiskunnan perustehtävää eli elinvoimaisuuden kehittämistä.
Yhteiskunnan elinvoimaisuuden tunnusmerkkejä ovat, miten huolehdimme heikoimmista ja kuinka rohkaisemme eri alojen osaajia ja yrityksiä luomaan uutta teknologiaa ja uusia toimintamalleja.
Työskentelin aiemmin etsien ihmisille työtä ja työpanoksen tarvitsijoille oikeaa tekijää. Tuolloin oivalsin asenteen merkityksen onnistumiseen. Asennetta sanotaan myös katsomukseksi. Se on pysyväksi lujittunut käsitys elämän perusasioista, näkemys tai näkökanta. Se viittaa suhtautumistapaan, mielipiteeseen tai käsitykseen.
Maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen meidän tulee Pirkkalassa edelleen kantaa vastuuta ja kehittää eri elämänvaiheiden tarpeita. Me haluamme kuulua toimivaan yhteisöön, joka tuottaa meille mukavan yhdessäolon ja ystävyyssuhteiden lisäksi hyvinvointia ja elinvoimaisuutta.
Pormestari Marko Jarva 